Lyyti, sekarotuinen (bordercollie/karjalankarhukoira/harmaa norjanhirvikoira) narttu, s. 13.02.2005

Lyyti on meidän perheen ainut sylieläin, kiertää sylistä syliin kiertopalkinnon lailla täysin omasta tahdostaan: "ai täältä ei saakaan rapsutuksia, no, siirrytään seuraavan luo!". Lyyti rakastaa huomiota ja sitä henkilöä joka sitä rapsuttaa. Jos rapsutus loppuu niin sitä vaaditaan lisää. Lempiruoakseen neiti mainitsisi minkä tahansa mitä voi syödä ja mikä maistuu (ja tuoksuu) hyvältä, lempilelukseen minkä tahansa mitä voi repiä ja riuhtoa, lempivuodenajakseen minkä tahansa kunhan ei ole liian kylmä eikä kuuma eikä sada eikä ukkosta. Lyyti ei tykkää kovista äänistä (ukkonen, ilotulitukset, kovaääniset kolahdukset, huutaminen) eikä siitä kun joku riehuu ja huutaa sen kotona - vaikka vain leikillään. Vesi on yök vaikka kuumina kesäpäivinä voikin ehkä vähän kastautua rantavedessä. Autossa oleminen on super yök koska silloin alkaa oksettaa. Vieraat koirat on yleensä yök yök ja niille pitää tilanteesta riippumatta haukkua.
Lyyti tykkää tokoilla silloin kun sille päälle sattuu ja hyppiä lenkeillä esteen kuin esteen yli intoa pursuen, agilitykentällä se tykkää möllöttää paikallaan. Hihnalenkillä se on täynnä energiaa ja koirapuistossa se löntystää laiskasti paikasta a paikkaan b ja jää niille sijoilleen.

Poju, sekarotuinen (lapinporokoira) uros, s. 01/2003

Poju on maailman ärsyttävin ikuinen ystävä. Sillä ei varmaan koskaan ole kaikki hyvin. Jos ei ole nälkä niin on jano. Jos ei ole jano niin on nälkä. Ja kuppi kolisee. Jos ei ole kuppia kolisutettavana niin voi kuopia lattiaa, avata jääkaapin oven, käydä roskiksella, hyppiä pöytää vasten... Tämä kaikki vain koska hän on saanut ruokaa viisi minuuttia sitten ja hänelle jäi vielä nälkä. Tai sitten nappulat ei kelpaa ja hän haluaa jotain parempaa. Vedessä on ehkä jotain vikaa.
Silti Poju on ihana. Suojelee minua kaikelta mitä ikinä keksinkin pelätä. Suojelee vähän liikaakin. Vieraita miehiä ei tähän asuntoon ihan helposti pääsekään ilman Pojun tupatarkastusta. Mutta kyllä Pojukin tottuu... Jos saa ruokaa. Kerran eläinkauppareissulla se meni ihan omatoimisesti haistelemaan vierasta miestä(!!) ja olin ihan onneni kukkuloilla: ei se olekaan ihan toivoton tapaus!
Poju rakastaa ruokaa, aktivointipalloa (koska ruokaa), leikkimistä, Lyytiä, minua ja vapaana juoksemista. Oikeasti se on herrasmies ja lähes joka päivä olen kaiken ärtymykseni keskellä edes jossain vaiheessa ylpeä siitä. Ylpeä siitä, että minulla on senkaltainen koira.