16.10.2008-25.06.2010
Furenzan Levoton Prinssi
BH VPVA
© Frisky
KLIKKAATHAN KUVAT SUUREMMIKSI, PIENI KUVA VÄÄRISTÄÄ!
Perustiedot
Nimi: Furenzan Levoton Prinssi
Kutsumanimi: Leni
Syntynyt: 16.10.2008, Suomi
Sukupuoli: Uros
Rotu: Shetlanninlammaskoira
Väri: Soopeli
Säkä: 35cm
Paino: 9kg
Rek. numero: VTR-8083
Kasvattaja:
Furenzan/Frisky, Suomi
Omistaja: Netry
Koulutus:
Netry
Sananen Lenistä
Leni tuli meille loppuvuodesta 2008, Furenzan kennelistä. Vaikka pentuna näytti uhkaavasti siltä, ettei siitä pienestä pörröisestä sheltinrääpäleestä olisi voinut tulla mitään, tässä sitä ollaan. Leni oli se pieni touhottaja, joka repi sisaruksensa keskellä yötä hereille, jotta pääsisi leikkimään. Energiaa ja intoa siltä ei ainakaan puuttunut, ja se onkin yksi syy, miksi halusin juuri Lenin meille.
Leni tuli kisaamismielessä kenneliini ja aloitin kisaamisen sillä melkeinpä samantien paimennuksessa. Leni osoittautui loistavaksi paimentajaksi, ja näin ollen kisaamista paimennuksessa jatkettiin ja hups keikkaa Lenistä saatiinkin siinä valio. Tuntui että poika pääsi toteuttamaan itseään, paimentaminen on sille oikeaa suosikkitekemistä, eikä se malttaisi olla ollenkaan paikallaan kun se näkee minne ollaan menty. Rohkeutta siltä ei puuttunut ensihetkestäkään, kun se pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan lampaisiin, tuntui että poika olisi sillä samalla hetkellä voinut sännätä kokoomaan lauman yhteen. Agilityssä on vauhtia juuri hyvin Lenin mieleen, hyvä että itse pysyy perässä, kun agilityradalle päästään. Jos ei pysy koiran vauhdissa, se kehittelee radan itsekseen, ja siitä ei seuraa mitään hyvää - paitsi koiralle hyvä mieli. Agilityesteiden opetuksessa ei ollut mitään ongelmaa, Leni oli erittäin rohkea yksilö, eikä näin pelännyt yhtään kavuta esimerkiksi puomin päälle, ja maassa olevia rimoja se oli saanut kävellä jo pentuna, tottuakseen niihin. Hälinä agilitykentälläkään ei haittaa Lenin menoa, kun se sai jo pienenä kulkea mukana agilitykisoissa, ja tutustua siihen melskeeseen.
Lenin koulutukseen tuli jo mutka pentuna - se ei jaksanut keskittyä mihinkään sen kauempaa, ja sen vuoksi asiat jouduttiin opettamaan sille ehkä jopa kuukauden pätkissä, että pojan into kerkesi palata. Myöhemmässä vaiheessa sai huomata, että kaksikin toistoa riitti, niin asia oli jo painunut Lenin mieleen ja se osasi sen kyllä. Sen keskittymiskyky ehkä oli huono, mutta se kyllä painoi asiat tarkasti mieleensä heti kun vain oli tarve siihen.
Pentuna Leni oli vielä ulkona oikea kauhukakara - se juoksenteli hihnan päässä minne sattuu, ja jos tuli ihmisiä tai koiria vastaan, Leni kyllä ilmoitti että meidän mamman luokse ei tulla. Vaikka se muuten olikin ihmisrakas, lenkeillä kellään ei ollut mitään asiaa tulla lähelle. Nykyään se kulkee ulkona nätisti hihnassa, mutta muita koiria ei silti tervehditä, vaikka miten kivaa olisikin päästä vähän moikkaamaan. Heti kun koira tulee näkyviin, Leni ottaa kontaktia siihen, ketä sitä taluttaa, ja on katsomatta toiseen koiraan.
Leni rakastaa ihmisiä, kuten jo mainitsinkin. Jokainen tuttu kenet se tunnistaa, on ihminen jota kyllä varmasti tervehditään! Tuntemattomien koirien kanssa saattaa aluksi tulla ongelmia, mutta ne menevät kyllä ohitse, kun Leni saa pari kertaa tavata kyseisen koiran, ja tutustua paremmin - tietää että se on kyllä kiva tyyppi! Poitsu on oikea energiapommi - koko aika pitää olla tekemässä jotain. Näin oli jo pentuna, joten on osattu varautua siihen ostamalla paljon leluja yms, että Leni saa purkaa energian johonkin muuhun asiaan. Leni oli pentuna juuri se pentu, joka varasti kengät, jyrsi lattiat ja tuolin jalat, nykyään se osaa onneksi käyttää energiansa paremmin niin harrastuksissa, kuin kotonakin lelujen ja muiden koirien parissa.
Sukutaulu
Emä: Corusant's Raindrop
Ee:
Ei:
Isä: GVD Most Of The Time
Ie:
Ii:
Sisarusten nimet
n. Furenzan Syytön
n. Furenzan Pilvet Valmiina
u./n. Furenzan ???
u./n. Furenzan ???
Jälkeläiset
Astutettu/ Synt. ennuste / Syntyneet / Emä / Narttuja / Uroksia
00.00.0000/ 10.01.2010/ 10.01.2010 / Jääkyyneleen Donna / 2 / 0
00.00.0000/ 00.00.0000/ 00.00.0000 / nimi / 0 / 0
00.00.0000/ 00.00.0000/ 00.00.0000 / nimi / 0 / 0
Pentujen nimet
u./n. Nimi
u./n. Nimi
u./n. Nimi
u./n. Nimi
u./n. Nimi
Kilpailukalenteri
Näyttelyt
Näyttelyarvosteluja voi lukea alhaalta.
Pvm/ Paikka / Luokka / Tulos / Alainen / Tuomari / Arvostelu
25.02.2010/ Greenwich / AVO / EH2 / YVNL, FIN / Kristel / ei sanallista arvostelua
00.00.0000/ paikka / AVO / laatumaininta / maa / tuomari / löytyy ????

00.00.0000/ paikka / VET / laatumaininta / maa / tuomari / löytyy ????

Paimennus
Pvm/ Paikka / Luokka / Tuomari / Tulos
09.11.2008/ Furenza / perusrata / Frisky / 46p.
-> AI
17.11.2008/ Taccata / perusrata / Viuki / HYL
20.11.2008/ Shadow's / perusrata / Kia / HYL
20.12.2008 / D&D / AI / Reetta / 79p.
KUPI -> AII
15.12.2008/ Rosewell / AII / Netry / 53p.
30.12.2008/ Borderweld / AII / Lania / 79p.
10.01.2009/ Hulttion / AII / donga / 33p.
02.02.2009/ Rakiins / AII / Raks. / 62p.
04.02.2009/ Syksyn / AII / Hasse / 83p.
KUPI -> AIII
05.02.2009/ Iltaruskon / AIII / Smaug / 64p.
05.02.2009/ Helmiputki / AIII / Nath / 26p.
06.02.2009/ Hiidenkivi / AIII / Sienna / ?p.
15.02.2009/ Bakemono / AIII / Frisky / 62p.
23.02.2009/ Tulevaisuuden / AIII / Kirsi / 71p.
23.02.2009/ Breathtaking / AIII / tuomari / 88p.
KUPI -> vPVA
04.03.2009/ Hillfield / AIII / Iivi / 12p.
12.03.2009/ Classifield / AIII / Kirsi / 78p.
23.03.2009/ Sunburn's / AIII / tuomari / 69p.
01.04.2009/ Colourful / AIII / Raks. / ?p.
07.11.2009/ Vuoden 2009 Paimentaja / AIII / VPKY / 164p.
Toko
Pvm/ Paikka / Luokka / Sijoitus
00.00.0000/ paikka / ALO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / ALO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / ALO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / ALO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / AVO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / AVO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / AVO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / AVO / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / VOI / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / VOI / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / VOI / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / VOI / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / EVL / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / EVL / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / EVL / 0-palkinto ?p.
00.00.0000/ paikka / EVL / 0-palkinto ?p.
Agility
Pvm/ Paikka / Luokka / Tuomari / Sijoitus
22.02.2009/ Farelwell / Midi I / Mimmu / 19. sija
23.02.2009/ Tulevaisuuden / Midi I / Greywolf / 19. sija
22.03.2009/ Tiera / Midi I / Ember / 26. sija
03.04.2009/ Josefina / Midi I / Josefina / 9. sija
09.05.2009/ Rupatellen / Midi I / Tuuli / 16. sija
03.08.2009/ Kesäbailut / Midi I / Dilli / 22. sija
26.12.2009/ Mio / Midi I / Tuulia / 17. sija
00.00.0000/ paikka / Midi I / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi I / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi I / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi I / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi II / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi II / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi II / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi II / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi II / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi III / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi III / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi III / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi III / tuomari / 0. sija
00.00.0000/ paikka / Midi III / tuomari / 0. sija
Pk-lajit
Pvm/ Paikka / Luokka / Tuomari / Tulos
27.01.2009/ Moonlace's / PAKK / Minna H / 27p. PAKK0
31.01.2009/ Sunburn's / PAKK / Iivi / 90p.
PAKK1 BH
Koiratanssi
Pvm/ Paikka / Pisteet / Kappale
15.11.2008/ Silenceux / HYL, 5p. / Odotan sua
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
00.00.0000/ paikka / 0p. / Tahdon elää
yhteispistemäärä: 0p.
Flyball
Pvm/ Paikka / Joukkue / Sijoitus / Tuomari
22.11.2008/ Rosewell / 3 / 5. sija 0p. / netry
13.03.2009/ Rosewell / 2 / 7. sija 0p. / netry
00.00.0000/ paikka / 0 / ?. sija 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / 0 / ?. sija 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / 0 / ?. sija 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / 0 / ?. sija 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / 0 / ?. sija 0p. / tuomari
yhteispistemäärä: 10p
Pelastuskoiratoiminta
Pvm/ Paikka / Luokka / Pisteet / Tuomari
15.06.2009/ Taccata & Syksyn / PESO / 37p. / Viuki
00.00.0000/ paikka / PESO / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PESO / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ A / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ A / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ A / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ A / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ B / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ B / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ B / 0p. / tuomari
00.00.0000/ paikka / PEJÄ B / 0p. / tuomari
Näyttelyarvosteluja
Arvostelija: Janita
Päivämäärä: 03.01.2009
Koiran ikä: AVO
Arvostelu: Urosmainen yleisvaikutelma. Erinomaiset korvat. Tuuhea turkki. Väritys kaunis. Kuono-osa voisi olla hiukan maskuliinisempi, mutta on sopivan mittainen. Kulmaukset hyvät, mutta raajoihin toivoisin pidempää karvoitusta. Suurimmassa kuvassa häntä vaikuttaa lyhyeltä, mutta muita kuvia katsoessani päättelin sen olevan normaalimittainen. Täyteläiset kyljet. Hyvät ja rodulle tyypilliset mittasuhteet. Kaula- ja niskaosa erinomaiset. ERI
----------
Näyttelyarvosteluja
Arvostelija: -
Päivämäärä: 00.00.0000
Koiran ikä: AVO
Arvostelu: -
----------
Näyttelyarvosteluja
Arvostelija: -
Päivämäärä: 00.00.0000
Koiran ikä: AVO
Arvostelu: -
----------
Näyttelyarvosteluja
Arvostelija: -
Päivämäärä: 00.00.0000
Koiran ikä: AVO
Arvostelu: -
----------